God save the Huuhkajat.

by punteracademyblogi

Suomen maajoukkue kaatoi keskiviikkona Turussa Belgian lupauksia herättävästi 1-0. Esitys oli tasapainoinen, ainakin jos sitä verrataan Huuhkajien edellisiin otteluihin – jotain, mitä on Stuart Baxterin aikakaudella voinut sanoa aika harvoin. Siitä huolimatta tunnelmat EM-karsintoihin lähdettäessä voisivat olle levollisemmatkin. Baxterin Celtic-sotku, Urheilulehden juttu jo kartoitetusta korvaajasta, yhä jatkuva puhe ikärakenteesta ja sen muuttamisesta, Lauri Dalla Vallen kieltäytyminen… Suomen jalkapallon lippulaiva seilaa kyllä, mutta tietääkö kukaan minne?  Kaiken tämän keskellä pinnan alla kytee edelleen kysymys siitä, kuka oikeasti olisi paras mies Suomen A-maajoukkueen peräsimeen? Tässä muutamia allekirjoittaneen ajatuksia tästä asiasta.

Myrskyn silmässä on monellakin tapaa päävalmentaja Stuart Baxter. Celtic-rooli on asia erikseen, ja sen tarinan vedenpitävyyttä on vaikea lähteä arvioimaan. Mutta urheilullisellakin puolella herää kysymys, onko Baxter oikea mies johtamaan Suomen A-maajoukkuetta? Baxterin puolustukseksi on sanottava, että jo nyt annetuilla näytöillä voi sanoa että mies on kyllä erinomainen valmentaja. Roy Hodgon oli hyvä, mutta Baxter on ainakin Suomelle parempi mies johtamaan joukkuetta. Silti allekirjoittaneelle herää kysymys, miksi näitä kuitenkin suhteellisen korkean profiilin valmentajia houkutellaan Suomen peräsimeen juuri Englannista?

Voidaan toki tehdä johtopäätös, että englantilainen ja suomalainen ajattelutapa jalkapallokentällä on suhteellisen samanlainen. Suomi on aina ihaillut Englantia, ja sen sarjoja. On ollut Liverpoolia, Hyypiää, Boltonia ja Jääskeläistä. Mestareiden Liigan TV-otteluiksi valittiin aina Liverpoolin tai Manchester Unitedin ottelut. Olemme sisukas kansa, kuten myös kaatosateessa mutaisilla kentillä toisiaan päin tormäilevät “lädit”. Lisäksi on ollut lauantaivakio, ykkösdivisioonan tv-ottelut ja se suurin ja kaunein: Englannin Valioliiga. Näillä seikoilla ON merkitystä. Tästä syystä me, kansakuntamme jalkapallofanaatikot myhäilemme tyytyväisyytämme kun Palloliitto on jälleen kerran tuonut Suomeen kansainvälistä huippuvalmennustaitoa Brittein saarilta. Ah, mutta miksi?

Palloliiton unelma Baxterin seuraajaksi? "Moyes on tehnyt hyvää jälkeä Evertonissa ja tuntee Baxterin henkilökohtaisesti.."

Kun aletaan tarkastella asiaa tarkemmin, huomaamme että Englantilainen jalkapalloidentiteetti on kohtuullisen yksinkertainen. Peli on jo pitkään perustunut nimenomaan kovaan työntekoon ja asenteeseen, jonka jälkeen jonkinasteisen menestyksen ovat taanneet suuresta massasta nousevat muutamat huippulahjakkaat yksilöt, jotka tuovat joukkueeseen jotain mitä siihen ei voida pelisysteemillä tai taktiikoilla tuoda. Tässä tulee suurin ero Suomen ja Englannin maajoukkueiden välillä. Osaamme taistella samalla tavalla, osaamme pelata kohtalaisen kurinalaisesti tietyllä pelisysteemillä ja olemme aina vahvoilla isoja maita vastaan koska olemme nöyriä ja motivoituneita. Ero on kuitenkin siinä, että Suomen kokoisesta maasta on mahdotonta kehittää A-maajoukkueeseen 3 – 4 huippuluokan pelaajaa, jotka sitten ratkaisevat otteluita ja tuovat joukkueeseen sen kuuluisan uuden ulottuvuuden. En näe pelaajalistassa yhtään Gerrardia, Lampardia tai Rooneya. Miksi siis tyytyisimme matkimaan, saati edes ihailemaan jalkapallofilosofiaa, joka sopii oman maamme systeemiin rajallisesti? Siinä Palloliiton päättäjille jälleen yksi mielenkiintoinen pähkinä purtavaksi.

Päästään jälleen takaisin päävalmentajakysymykseen. Miksi emme toisi maajoukkueemme, sekä nuorisomaajoukkueidemme peräsimeen kokeneita profiilivalmentajia esimerkiksi Espanjasta, Hollannista tai Saksasta? Tai edes Ruotsista tai Tanskasta? Kaikki ovat maita, jossa valmennuksellisesti sekä taktisesti ollaan valovuosia Englantia edellä, ja tätä kautta olisi mahdollisuus kehittää myös maajoukkueestamme parempi täysin uusien tuulien ansiosta. Jos olemme onnistuneet houkuttelemaan nykyisin Liverpoolia, ja aikaisemmin Inter Milania luotsanneen Hodgonin ja lähes samoilla meriiteillä varustetun Baxterin Huuhkajien lento-opettajaksi, ei luulisi olevan kovinkaan vaikeaa yrittää samaan tehtävään esimerkiksi Leo Beenhakkeria, Ruud Gullitia tai Jose Antonio Camachoa.

Tämän miehen meriitit pienten maiden peräsimessä tunnetaan ympäri maailman.

Valmentajia, jotka tulevat maista joissa on vahva, omanlainen näkemys siitä miten jalkapalloa tulee pelata. Esimerkkejä on nähty esimerkiksi Etelä-Korean MM-joukkueessa 2006, jolloin se venyi urotekoihin pitkälti sen ansiosta, että Guus Hiddink toi maajoukkueeseen uuden tavan ajatella ja pelata jalkapalloa. Miksi sama ei voisi onnistua Suomessa? Miksi lähdemme aina ihailemamme Englannin matkaan, joka on menestynyt kiltisti sanottuna ala-arvoisesti MM- ja EM-turnauksissa viimeisen 30-vuoden ajan. Turussa nähtiin kaudella 2008 mullistus, kun Hollantilainen Job Dragtsma laittoi tuulemaan, ja loi Interille pelitavan joka toi Suomen Mestaruuden keskinkertaisella joukkueella. Tässä on se malli, jota haluamme nähdä maajoukkueeltamme seuraavien MM-karsintojen aikana. Nyt voimme vain laittaa sormet ristiin ja toivoa, että meidän oma Steven Gerrardimme paukuttaa pallon kaksi kertaa maaliin ottelun aikana 28 metristä muiden pelaajien keskittyen lähinnä liukutaklauksiin ja toppareiden pitkiin purkuihin. Voimme jatkaa uneksimista..

Ainiin, onneksi karsinnoissa ei jouduta pilkkukisoihin. Ainakin jokin asia on puolellamme!

Suomalaista jalkapalloa parantamassa,

Olavi