Seppo Räty oli väärässä, Saksa on täydellinen maa

by punteracademyblogi

Otsikko viittaa ainoastaan jalkapalloon. Olen käynyt Saksassa, siellä oli rottia McDonaldsissa. Se ei ole täydellisen maan merkki.

Jalkapallon MM-kisojen kaikki osallistujamaat ovat nyt esittäytyneet kertaalleen koko maailmalle. Argentiina oli nihkeä, Hollanti voitti tuurilla, Italia jäi tasapelii, Espanja hävisi, Englannille nauraa koko maailma mikäli se ehtii Ranskan haukkumiseltaan. Vaan yksi porskutti 4-0 voiton avausottelussaan, esitteli maailmalle tukun uusia kansainvälisen luokan tähtiä ja vastasi hyvin pitkälti kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Nimittäin Saksa.

Saksa on aina menestynyt ja voittanut, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Aikaisemmin joukkue on kuitenkin ollut, kuten jokaikinen jalkapalloa seuraava on joskus kuullut ainakin kerran, hieman konemainen ja tylsä. Keith Armstrong totesi kerran tavalla, jota en tule ikinä unohtamaan että “ne pelaa vahan tulsa peli”. En tarkkaan muista koskiko tuo lausunto Saksaa, mutta sillä ei ole suurta väliä, koska se olisi joka tapauksessa hyvin voinut koskea Saksaa. Joka tapauksessa, aikaisemmin Saksaa on ollut helppo vihata. On ollut kyseenalaisiin temppuihin syyllistyviä pelaajia, kuten Stefan Effenberg, Jürgen Klinsmann, Harald Schumacher, Jens Lehmann tai Carsten Ramelow, jotka suorastaan huutavat ihmisiä vihaamaan heitä. On ollut jalkapalloilijan irvikuvia, kuten Carsten Jacker, Stefan Effenberg, Jens Jeremies tai Berti Vogts. Ennen kaikkea on ollut suurisuisia ylimielisiä persoonia, kuten Franz Beckenbauer, Uli Hoeness, Stefan Effenberg ja Lotthar Mattheus. Erikoismaininnat vielä Oliver Kahnille ja Bernd Scheiderille (valkoinen brassi??? Oikeasti? Millä näytöillä!?!), ja monta jää vielä mainitsemattakin. Tänä vuonna Saksa on kuitenkin marssittanut Etelä-Afrikkaan sympaattisen joukkueen, jota johtaa joukkueensa näköinen kapteeni, Philip Lahm. Lisäksi joukkueesta löytyy upeita jalkapalloilijoita, kuten Mesut Özil, Bastian Scweinsteiger ja Manuel Neuer. Ja silti joukkue näyttää pärjäävän!

En kaipaa.

Saksassa vallitsee käsittämätön voittamisen kulttuuri. Ihan uskomaton. Joukkue on osallistunut 16 kertaa 18 kertaa järjestettyihin MM-kisoihin, ja yhdet se missasi koska maa erotettiin FIFA:sta vuonna 1945 tunnetuista syistä. Maailmanmestaruuksia joukkueella on kolme, ja himmeämpiä mitaleja laskujeni mukaan seitsemän. Euroopanmestaruuksia on niin ikään kolme, ja himmeämpiä mitaleja löytyy myös muutama kappale. Myös EM-kisoista Saksa on karsiutunut vain kerran. Se, että osa noista saavutuksista on tullut Länsi-Saksa nimellä, ei ole oikeastaan merkittävää. Se tappavan tehokas saksalaisuus on kuitenkin aina ollut joukkueiden ytimessä. Muita uskomattomia saavutuksia etsittäessä voitasiin mainita vaikkapa selviytyminen puolivälieriin asti MM-kisoissa 13 kertaa peräkkäin, tai voittamattomuus rangaistuslaukauskisoissa MM-tasolla.

Unohdetaan hetkeksi maajoukkue, ja siirrytään Saksan Bundesliigaan. Ehkä sieltä löydämme jotain ilkkumisen aihetta noille viiksekkäille nahkapöksyille, jotka juovat olutta ja syövät braatwurstia. Saksan Bundesliigaahan on yleisesti monet vuodet pidetty vasta neljänneksi kovimpana kansallisena sarjana, Espanjan La Ligan, Italian Serie A:n ja Englannin Valioliigan jälkeen. Viimeistään tällä kaudella voitaisiin sanoa, että Serie A on jäänyt Bundesliigan taakse. Eikä huonolta näytä muutenkaan. Bundesliigassa on Euroopan kovimmista sarjoista paras maalikeskiarvo, ja korkein katsojakeskiarvo. Varsinkin jälkimmäisessä näkyy ero muihin huippusarjoihin. Saksan katsojakeskiarvo on huikea 42 790 katsojaa, ja Bundesliigasta löytyy myös Euroopan toiseksi kovimman katsojakeskiarvon omaava joukkue, Borussia Dortmund, joka vetää joka vuosi stadioninsa täyteen huolimatta siitä, mistä sijoituksista se pelaa. Ainoastaan katalonialaisjätti FC Barcelonalla oli korkeampi katsojakesiarvo. Tällä kaudella viidenneksi liigassa sijoittuneen Dortmundin yleisökeskiarvo oli 76 412. Englannin Valioliigan katsojakekiarvo oli 34 088, Espanjan La Ligan 28 971, ja Italian Serie A:n 23 899. Tämä ei kuitenkaan ole saksalaisille vielä tarpeeksi, vaan viime vuonna Saksan Bundesliiga ohitti Englannin Valioliigan, ja on nyt maailman tuottoisin jalkapallosarja 172 miljoonan euron tuotoillaan.

Normipäivä Signal Iduna Parkissa, Dortmundin kotona

Mitä sitten on Saksan menestyvän jalkapallomaajoukkueen ja tasokkaan viihdyttävän kotimaisen liigan takana? Aivan, parasta mahdollista juniorityötä ja valmennusta. Saksa on jalkapallovalmennuksen johtavia maita, siellä on ehkä kovin valmentajakoulu, ja uusin mahdollinen tieto lajin fyysisestä puolesta. Maalla on kasa nuorten arvokisamitaleja, ja se on tälläkin hetkellä esimerkiksi hallitseva Euroopan Mestari alle 21-vuotiaissa, saavutus jota se ei ole aikaisemmin onnistunut nappaamaan. Yksi Saksan suurista vahvuuksista tänäpäivänä on sen oman jalkapalloilullisen kulttuurin rikastuttaminen koulimalla maahan tulevista miljoonista maahanmuuttajista kansainvälisen tason futareita. Etelä-Afrikan kisajoukkueesta Lukas Podolski, Piort Trochowski ja Miroslav Klose ovat puolalaista syntyperää, Mario Gomezilla on espanjalaiset sukujuuret ja Cacaulla brasilialaiset, Sami Khedira olisi halutessaan voinut edustaa myös Tunisiaa, Jerome Boateng Ghanaa, sekä Serdar Tasci ja Mesut Özil Turkkia. Kaksoiskansalaisuudet ovat nykypäivää, ja tulevaisuudessa Saksa ja Sveitsi tulevat todennäköisesti hyötymään näistä jalkapalloilullisesta näkökulmasta eniten. Saksan jalkapalloilullinen identiteetti on muutenkin ihailtavassa tasapainossa. Taktisuus ja teknisyys, fyysisyys ja henkinen puoli, hyökkääminen ja puolustaminen, kaikki on täydellisessä balanssissa. Ainoa mikä Saksalta on nykyaikana puuttunut, on todellisten maailman luokan supertähtien tuotanto. Michael Ballack on tällä saralla toistaiseksi viimeinen mammutti, mutta tulevaisuus näyttää tältäkin osin varsin pilvettömältä.

Jos kuitenkin palataan vielä hetkeksi Etelä-Afrikkaan. Saksan menestyksen kanssa näissä kisoissa on kuitenkin syytä lyödä vielä jarrua. Australia ottelu oli ilman muuta kaunis ja vakuuttava esitys, mutta se, mitä pystyt tekemään pelikentällä on aina myös vastustajasta kiinni. Jos Sveitsi olisi lähtenyt Espanjaa vastaan samalla tavalla, kuin Australia lähti Saksaa vastaan, Espanja olisi voittanut vähintään saman 4-0 verran. Australia lähti kunnianhimoisesti puolustamaan kaukana omasta maalistaan, pitäen linjan ylhäällä ja jättäen selustaan hirvittävän tyhjän tilan jonne juosta ja pelata palloa. Topparipari Lucas Neill – Craig Moore on hidas, ja kun keskikentän keskustakaan ei pystynyt suojelemaan linjan edustaa, vaan Özil pääsi siinä kääntymään ja lyömään oikean kovuisia syöttöjä Klosen, Müllerin ja Podolskin juoksuihin, oli Pim Verbeekin laatima taktiikka käytännössä urheilullinen itsemurha. Saksan kyky murtaa sellaisia sumppuja, joita mm. Brasilia, Espanja, Hollanti ja Ranska saivat vastaansa on vielä suuren suuri kysymysmerkki. Huominen Serbia-ottelu on todennäköisesti aivan eri luokan mittari. Vasta sen jälkeen voimme ruveta analysoimaan mitkä ovat Saksan mahdollisuudet edetä esimerkiksi puolierän todennäköisestä Argentiina-ottelusta jatkoon.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin Saksan kannalta pelottavan hyvältä. Muun jalkapalloilevan maailman onkin nyt laitettava mietintämyssyt kovaan käyttöön, ja keksittävä keinot miten haastetaan tämä 82 miljoonan asukkaan voittaja-jalostamo, jolla on monella mittarilla maailman paras kansallinen sarja, aivan hirvittävän kadehtittava jalkapallokulttuuri, sekä nykyaikaistakin modernimpi valmennusjärjestelmä?

Ensimmäisten joukossa Saksaa kaatamassa, Iso Mestari.